Historia ja tunnukset

 

Osakuntalaitoksen historia

 

Ylioppilasosakuntien historia on miltei yhtä pitkä kuin yliopistojen itsensä. Pian sen jälkeen kun Bolognan ja Pariisin yliopistot muodostuivat 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa, niiden opiskelijat alkoivat järjestäytyä kotiseutunsa mukaan kansakunniksi, nationes. Alun perin kansakunnat olivat ulkomaisten opiskelijoiden yhteenliittymiä, joiden yksinomainen tarkoitus oli taata jäsentensä hyvinvointi ja turvallisuus vieraassa kaupungissa, mutta niistä tuli pian kiinteä osa yliopistojensa hallintoa. 

 

Keskiajan kansakunnat olivat autonomisia yhteisöjä, jotka kokosivat opiskelijat yhteen juhlia ja kirkonmenoja varten ja joiden jäsenet pääsivät valitsemaan niin oman kansakuntansa kuin yliopistonkin virkailijat. Sekä kansakuntien keskinäiset kiistat että niiden erimielisyydet paikallisen väestön kanssa olivat monesti katkeria ja väkivaltaisia.

 

Bolognasta ja Pariisista kansakunnat levisivät uusien yliopistojen perustamisen myötä ympäri Eurooppaa. Ruotsin kuningaskunnassa oli 1400-luvulla perustettu Uppsalan yliopisto, ja 1600-luvun kuluessa myös Lundiin, Turkuun ja Tarttoon luotiin vastaavat opinahjot. Samoihin aikoihin kaikkiin edellä mainittuihin yliopistoihin perustettiin omat kansakuntansa. Muualla Euroopassa kansakuntalaitos hiipui vuosisatojen saatossa, ja vain Ruotsissa ja Suomessa se on selvinnyt tähän päivään asti.

 

Kuninkaallinen Turun akatemia siirtyi Helsinkiin Turun palon myötä 1820-luvun lopulla. Samoihin aikoihin sen kansakuntia, nationer,  alettiin kutsumaan osakunniksi, afdelningar. Ruotsinkieliset osakunnat palasivat käyttämään nation-sanaa 1900-luvun alkupuoliskolla, mutta osakunta-sana säilyy edelleen suomen kielessä jäänteenä tsaarin ajasta.

​

​

VSO:n historia

 

1600-luvun Turun akatemiassa varsinaissuomalaiset ylioppilaat jakautuivat neljään kansakuntaan: Turkulaiset liittyivät turkulaiseen (Aboenses), Aurajoen eteläpuolisista pitäjistä tulevat austraaliseen (Australes), Aurajoen pohjoispuolisista pitäjistä tulevat boreaaliseen (Boreales) ja saaristosta kotoisin olevat ahvenanmaalaiseen (Alandeses) kansakuntaan. Näistä ahvenanmaalainen kansakunta yhdistyi boreaaliseen ja austraalinen turkulaiseen jo ennen Turun paloa. 

 

Muutto Helsinkiin verotti reippaasti Turkulaisen ja Boreaalisen osakunnan jäsenmääriä, ja vuonna 1846 ne yhdistettiin yhdessä Satakuntalaisen osakunnan kanssa Länsisuomalaiseksi osakunnaksi. Vuonna 1852 yliopiston osakunnat virallisesti lakkautettiin, mutta toiminta jatkui maan alla, kunnes ne perustettiin uudelleen vuonna 1868. 1800-luvun jälkipuoliskolla Länsisuomalainen osakunta oli yliopiston suurimpia ja aktiivisimpia, mutta sitä riivasivat monen muun osakunnan tapaan kielikiistat, jotka yhä yltyivät vuosisadan vaihtuessa. Monenlaisten mietintöjen ja väittelyiden jälkeen se päädyttiin jakamaan vuonna 1904 Satakuntalaiseen ja Turkulaiseen osakuntaan. Kaksikieliseksi jäänyttä Turkulaista osakuntaa jako ei kuitenkaan tyydyttänyt, ja se jaettiin edelleen 1.7.1906 suomenkieliseen Varsinaissuomalaiseen osakuntaan ja ruotsinkieliseen Turkulaiseen osakuntaan (Åbo afdelning, sittemmin Åbo Nation).

 

Ensimmäisinä vuosina osakuntaelämää haittasi jako nuorsuomalaiseen ja vanhasuomalaiseen leiriin. Kuraattori A. M. Tallgrenin myötävaikutuksesta alkaneen kotiseutututkimuksen ja Länsisuomalaisen osakunnan ajoilta jatkuneen kansanvalistustyön kerrotaan kuitenkin yhdistäneen osakuntalaisten rivejä niin, että vanhat puoluekiistat menettivät pian merkityksensä. Kotiseutututkimus ilmeni ahkerana kansanrunojen, kuvien ja muiden aineistojen keräämisenä kotimaakunnasta, ja siinä VSO ansioitui kaikista osakunnista kenties parhaiten. Kansanvalistustyön puitteissa tehtiin muun muassa luentomatkoja maakuntaan, ylläpidettiin kiertäviä kirjastoja ja perustettiin Korppooseen suomenkielinen kansakoulu.

 

Varhaisvuosien VSO:laisista mainittakoon inspehtorina 1906–1929 toiminut E. N. Setälä sekä ensimmäinen sihteeri Alina Mattson, joka teki ensimmäisenä aloitteen Uuden ylioppilastalon rakentamisesta. Ahtaaksi käyneessä Vanhassa ylioppilastalossa toimineet osakunnat pääsivät muuttamaan uusiin tiloihinsa vuonna 1911, ja VSO on majaillut talossa siitä lähtien. Nykyään Alinan perintö elää mm. osakunnan vuonna 2024 valmistuneen asuintalon ja Uuden ylioppilastalon kolmannessa kerroksessa sijaitsevan salin nimissä.

 

Ensimmäinen maailmansota ja Suomen itsenäistyminen aiheuttivat osakuntatoimintaan lamakauden, joka jatkui vielä pitkään sen jälkeenkin. Monet osakuntalaiset pyrkivät jääkäreinä Suomen aseelliseen vapauttamiseen, heidän joukossaan Jääkärimarssin kirjoittanut Heikki Nurmio, ja yhä useammat taistelivat sisällissodassa. 

 

Toiminta elpyi 1920-luvun loppuun mennessä, ja uuteen sotaan asti se kiteytyi pitkälti heimoaatteen, suomalaisuuskysymyksen ja maanpuolustuksen ympärille. Myös urheilutoiminta oli vilkasta. 1930-luvun alussa osakunta loi ystävyyssuhteet virolaiseen korporaatio Rotaliaan, ja myöhemmin ystävyyssuhteita yritettiin luoda myös Liettuaan ja Saksaan. Samoihin aikoihin perustettiin osakunnan seniorijärjestö, Maunu Tavastin Kilta. Vuosina 1931–1940 osakunnan inspehtorina oli professori Eino Saari, joka toimi aktiivisesti suunnannäyttäjänä niin maanpuolustuksen, sosiaalisten kysymysten kuin urheilunkin alalla ja oli mm. pitkään Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja.

 

Sotien ajaksi osakuntatoiminta jäi tauolle, joskin välirauhan aikana vuonna 1941 ehdittiin solmimaan ystävyyssopimus Uppsalan Östgöta nationin kanssa. Rauhan vallitessa taas osakuntatoiminta piti luoda pitkälti uudelle pohjalle. Osakunnan taloudellinen tilanne oli ollut jo ennen sotia hankala ja hankaloitui niiden jälkeen entisestään. 1960-luvun lopulla, kun ylioppilaskunta pyrki nostamaan osakuntahuoneiston vuokria, VSO:ta uhkasi huoneiston menettäminen ja jopa vararikko. Vuonna 1970 perustettiin Varsinaissuomalainen Ylioppilashuone Helsingissä -osakeyhtiö, joka hankki keräysvaroin osakunnalle huoneiston Vironkadulta. Osakunta onnistui kuitenkin pitämään tilansa Uudella ylioppilastalolla osakeyhtiön antaman tuen avulla. Vuonna 1977 osakeyhtiön omaisuus siirrettiin vastaperustetulle Helsingin Varsinaissuomalaiselle Ylioppilashuonesäätiölle, joka hankki 1980-, 1990- ja 2000-luvuilla kymmenisen asuntoa osakuntalaisille vuokrattavaksi.

 

VSO:n kakkosjuhlaa, Turun paloa, alettiin viettää 1980-luvulla. Samalla vuosikymmenellä solmittiin ystävyyssopimus kolmannen ulkomaisen ylioppilasjärjestön, Lundin Östgöta Nationin, kanssa. Yhteydenpitoa korporaatio Rotalian ulkomaisten pakolaisosastojen kanssa oli jatkettu läpi kylmän sodan, ja Viron itsenäistyttyä 1990-luvulla suhteet etelänaapuriin saatiin vihdoin palautettua ennalleen.

 

Osakunnan 100-vuotisjuhlia vietettiin vuonna 2006, ja niiden myötä perustettiin myös länsisuomalaisten osakuntien (ÅN, VSO ja SatO) yhteinen kerho, Turun ja Porin lääni. Vuoden 2008 tilakriisin seurauksena VSO joutui luopumaan alkuperäisistä tiloistaan Uuden ylioppilastalon neljännessä kerroksessa ja muuttamaan vuonna 2010 nykyisiin tiloihin yhteen Savolaisen osakunnan kanssa. Viime vuosien merkkitapahtumana voi pitää osakunnan oman asuintalon, Ylioppilashuone Alinan valmistumista vuonna 2024, joka kymmenkertaisti kertaheitolla osakunnan asuntojen määrän.

 

VSO:n historiasta lisätietoa tarjoavat Jyrki Rinteen kirjoittama historiikki Koti keskellä Helsinkiä. Varsinaissuomalainen osakunta 1906–2005 sekä osakunnan vuodesta 1908 julkaisema Lännetär-julkaisusarja. Lue lisää oheistuotteista täältä.           .

​​​

​

​​

​

 

​Lippu

​

 

VSO:lla on ollut historiansa aikana neljä erilaista lippua. Osakunta sai ensimmäisen, valkeapohjaisen lippunsa vuonna 1907. Se kävi 1930-luvulle mennessä huonokuntoiseksi, ja se korvattiin vuonna 1933 arkkitehti Kaarlo Borgin suunnittelemalla, vihreäpohjaisella lipulla. ​​

​

​​​

​

​

​

​

 

 

 

 

 

 

​​

​

 

 

​​​​​​​​​​​​​​​Osakunnan 99. vuosijuhlilla keltapohjainen lippu katosi, ja satavuotisjuhliin päätettiin hankkia uusi. Heraldikko Harri Rantanen suunnitteli lipun, joka sisältää Varsinais-Suomen vaakunan turnajaiskypäräaiheen punaisella pohjalla sekä sen molemmilla puolilla kaksi keltaista palkkia, joissa kummassakin on kolmetoista vihreää tammenlehvää. Tätä lippua osakunta käyttää edelleen.

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​​​​​

 

Vaakuna

 

VSO käyttää tunnuksenaan Varsinais-Suomen vaakunaa, jonka vaakunaselitys kuuluu: “Punaisessa kentässä ristikkäin kaksi kultaista peistä; kumpaankin peitseen on kiinnitetty kaksikielekkeinen sininen lippu, jossa reunoihin ulottuva kultainen risti; peitsien päällikkeenä kruunullinen kultainen turnajaiskypärä. Kilven päällä herttuakunnan kruunu.”

 

Kuningas Kustaa Vaasa antoi turnajaiskypäräaiheisen vaakunan Juhana-pojalleen vuonna 1557 hänen herttuakuntansa eteläosien vaakunaksi. (Samalla herttuakunnan pohjoisosat saivat oman, karhuaiheisen vaakunansa, josta tuli myöhemmin Satakunnan vaakuna.) Alun perin vaakuna vastasi maantieteellistä aluetta, joka kattoi Raaseporin läänin, Ahvenanmaan sekä ns. Etelä-Suomen eli ne Varsinais-Suomen osat, jotka sijaitsivat Aurajoen eteläpuolella. Nykyiseen käyttöön vaakuna vakiintui 1800-luvun kuluessa. Osakunnan käyttämä vaakunapiirros pohjautuu K. A. Bomanssonin teokseensa Finlands stats- och landskapsvapen (1889) tekemään piirrokseen.

 

Osakuntavärit ja -nauha

 

VSO:n värit ovat keltainen, punainen ja vihreä. Värejä kannetaan 32 mm leveässä nauhassa, jossa punainen raita keskellä on kaksi kertaa niin leveä kuin keltainen ja vihreä. Miehet kantavat nauhaa oikealta ja naiset vasemmalta olkapäältä rinnan yli viistoon siten, että keltainen väri on aina ylinnä. Osakunnan uusista jäsenistä, fukseista, tulee nauhan saatuaan civiksiä. Tähän on mahdollisuus kahdesti vuodessa: vuosijuhlien yhteydessä maaliskuussa ja Suomen itsenäisyyspäivänä joulukuussa. 

 

Ansioituneille osakuntalaisille jaetaan vuosijuhlissa harrastus-, ansio- ja kunniamerkkejä, joista ensimmäistä kannetaan normaalin levyisessä ja kahta jälkimmäistä normaalia leveämmässä nauhassa. Lisätietoa merkeistä ja nauhan kantamisesta saa Etiketti ja pukeutuminen -sivulta.

 

​

​