Hei!

Viikonlopun juhlatunnelma jatkuu tällä viikolla, kun keskiviikkona osakunnalla juhlitaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä! Nähdään itsenäisyyspäivänä!

Ke 6.12. Klo 12 Itsenäisyyspäivä Varsinaissuomalaisella osakunnalla

Keskiviikkona kello 12
ITSENÄISYYSPÄIVÄ VARSINAISSUOMALAISELLA OSAKUNNALLA
Tervetuloa juhlistamaan 100-vuotiasta Suomea Varsinaissuomalaiselle osakunnalle keskiviikkona 6. joulukuuta! Tapahtuman pukukoodi on tumma puku ja osakuntanauha. Itsenäisyyspäivän juhlinta alkaa perinteikkäästi päiväjuhlalla kello 12 Uuden ylioppilastalon 4. kerroksessa. Fuksien kuitenkin kannattaa tulla omaan osakuntatilaamme (6. kerros) jo kello 11 fuksitenttiä varten. Päiväjuhlassa fuksit saavat osakuntanauhat, ja samalla heistä tulee virallisesti civiksiä! Lisäksi saamme kuulla tuoreen civiksen puheen! Päiväjuhlan jälkeen osakunnan omissa tiloissa tarjoillaan kakkua ja kahvia noin kello 13.

Juhlallisuuksiin kuuluu myös osallistuminen opiskelijoiden juhlakulkueeseen, joka alkaa Hietaniemen hautausmaalta kello 17. Osakunnalta järjestetään yhteislähtö kulkueeseen. Varaa kulkueeseen mukaan ylioppilaslakki sekä lämpimät vaatteet!

Erityisen juhlavuoden kunniaksi itsenäisyyspäivän ilta otetaan vastaan yhteisöllisesti omissa osakuntatiloissamme buffet-illallisella kello 19.15 alkaen. Illan aikana saamme nauttia herkullisista tarjoiluista sekä katsoa Linnan juhlia rennon juhlavasti!

HUOMAA MYÖS:
-Lauantaina 9.12. pidetään yhteisosakuntalainen Lava & Skumppa -tapahtuma Hämäläis-Osakunnalla Osakuntabaarissa klo 13-18. Tämän Open Stage -tapahtuman järjestävät Hämäläis-Osakunta ja Eteläsuomalainen osakunta. Lisää tietoa tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/391522487933436/
-Ensi kevään tapahtumien päivämäärät on päätetty! Kurkkaa päivämäärät osoitteesta: http://www.varsinaissuomalainen.fi/tapahtumat/ ja pistä ylös kalenteriin!

Terveisin,
Anniina (tsih)