Osakuntaillat

Osakunnan arkista toimintaa ovat kuntaillat keskiviikkoisin klo 19 alkaen. Joka viikoksi on toiminnanjohtaja keksinyt jotain uutta ohjelmaa ja emännistö kokannut nälkäisille osakuntalaisille syötävää - tule siis ilmaiselle iltapalalle! Alkuilta kuluu ohjelman ja ruokailun parissa, mutta loppuilta on vapaata seurustelua vanhoja ystävyyssuhteita vahvistaen ja uusia luoden. Yleensä kuntaillasta selviää ajoissa kotiin nukkumaan, mutta välillä saattaa käydä niin, että kotiin kyyditseekin aamun ensimmäinen bussi.

Juhlat

VSO:lla elämä rytmittyy mukavasti juhlien mukaan, joita löytyy käytännössä joka kuukaudelle. Toimintaan mahtuu jokavuotisia klassikoita, kuten rapujuhlat tai Turun palo, mutta aina keksitään myös uutta. Joskus heitetään ylle arkipuku, toisinaan haalarit ja joskus kenties jopa frakki tai pitkä iltapuku. Juhlia löytyy siis joka makuun!

Urheilu- ja kulttuuritoimintaa

Osakuntaisten huviksi ja virkistykseksi järjestetään monipuolisia aktiviteetteja ja eksursioita urheiluohjaajien ja kulttuurisihteerien toimesta, usein myös osakuntalaisten toiveesta! Kulttuuriekskuilla käydään niin teattereissa, konserteissa kuin museoissakin, mutta kulttuuristua voi yhtälailla viettäen leppoisaa leffamaratonia osiksella. Virkeintä urheilu-
toimintaa on kevätkaudella starttaavat Tiistaipelit, joita on järjestetty Helsingin ulkokentillä Arabiasta Otaniemeen lajikirjon vaihdellessa niinikään lentopallosta ja koriksesta aina pesäpalloon tai suunnistukseen. Syys- ja talvikaudella pelailut vaihdetaan sisätiloihin ja erikoislajiekskuihin.

Kerhot

Osakunnan tapahtumakalenteria monipuolistaa myös harrastekerhojen järjestämä toiminta, joka on kaikille avointa kerhoon tai karvoihin katsomatta. Vakiintuneimmaksi on muodostunut Real Bowlersin keilaillat sekä Varsinaisten Naisten ja Humanistikerhon tapahtumat, mutta pinnan alla saattaa kuhista myös muidenkin keskittymien aktivoitumista aina ajoittain. Liity mukaan kerhojen toimintaan!

Varsinaissuomalainen-lehti

Varsinaissuomalainen, osakunnan oma lehti, ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Lehden tarkoituksena on viihdyttää lukijakuntaa ja tuoda esiin varsinaissuomalaista luov(aa hull)uutta myös painetussa muodossa. Varsinaissuomalaisen päätoimittaja johtaa lehden toimituskuntaa, joka on avoin kaikille kirjoittamisesta, kuvittamisesta taikka muusta lehdenteosta kiinnostuneille!

Yhteistyö- ja ystävyysjärjestöt

VSO:lla harrastetaan kenties perivarsinais-
suomalaista tapaa ja luonnetta haastaen myös avointa toimintaa muiden järjestöjen suuntaan. Läheisimpiä kotimaisia sisarusjärjestöjä ovat Helsingin yliopiston Satakuntalainen Osakunta sekä Åbo Nation, joiden kesken järjestetään myös yhteistoimintaa Turun ja Porin läänin nimissä: Topeliussitsit alkuvuodesta sekä muuta pientä kivaa vuoden varrella. Ulkomaisia ystävyys-
järjestöjä VSO:lla on sekä etelä- että länsi-
naapurissa: pääosin Tallinnassa ja Tartossa toimiva Korporaatio Rotalia ja Ruotsissa sekä Uppsalan että Lundin yliopistojen Östgöta Nation.

Säännöt

VSO:n toimintaa ohjaavat säännöt, jotka muodostuvat useasta eri osasta. Rungon ja perustan muodostavat varsinaiset säännöt, joita on täydennetty erinäisillä ohjesäännöillä.

VSO-SavO tilavarauskalenteri

Maunu Tavastin Kilta

Maunu Tavastin Kilta ry (MTK) on Varsinaissuomalaisen osakunnan seniorien muodostama seura. Killalla on monipuolista toimintaa jäsenilleen ja kiltalaiset ottavat myös osaa osakunnan tärkeimpiin juhliin.